Koirankakkaläjiä keväällä
Tuossa kävelyllä ollessani osui silmään kovin paljon koirankakkoja. Ja mikäpä sopisi paremmin blogin ensimmäiseksi aiheeksi kuin koirankakat joten asiaan. Tokihan niitä on osunut silmään pitkin talvea ja itse asiassa pitkin vuotta. Talvella osuvat silmään ehkä vähän helpommin, valkoisen keskeltä kun erottuvat. Ja nyt sitten kevään tullen paljastuu tavaraa kun lumien alta kerralla kovin monesta paikasta kauniin ehjiä kakkaläjiä ilmaantuu esiin.
Koirankakkaa, isot läjät vs. pienet läjät
Tuntuu, että esiin pistää vain isoja kakkaläjiä, siis sellaisia joita todennäköisesti on hieman isompi koira tuottanut. Kyllä tuolla varmasti on pienempienkin koirien ulosteita, mutta tätä asiaa puntaroidessa ei voi tulla pohtineeksi sitä, että miten mahtaa olla suhdeluvut. Siis isojen koirien osuus kaikista koirista ja hoidetuilta alueilta löytyvien isojen koirien tuottamien kakkaläjien osuus hoidetuilta alueilta löytyvistä kaikista kakkaläjistä.
Onko isoja koirankakkaläjiä enemmän?
Ihan kuin isoja läjiä olisi huomattavasti enemmän kuin mikä on isompien koirien osuus kaikista koirista? Voisiko olla näin? Tämä on kaikki toki ensinnäkin spekulointia, en ole tehnyt tarkempaa tutkimusta koirien osuuksista. En lisäksi tiedä, että onko olemassa pieniä koiralajeja jotka tuottavat armottoman suuria läjiä ja päinvastoin.
Keneltä koirankakat jää?
Mutta, pohdinpa eteenpäin. Minkälainen mahtaa olla tyypillinen pienen koiran omistaja? Ehkä nuori nainen? Tai kenties hieman vanhempi ihminen, ehkä vanhempi, elämänviisautta huokuva vanhempi rouvahenkilö?Entäpä isompien koirien omistajat? Minkälaisia he noin keskimäärin mahtavat olla? Harvemmin varmaankin noita elämänviisautta huokuvia vanhempia ihmisiä? Useammin ehkä 20-40 vuotias miespuolinen henkilö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti